Suunnitteletko leirikoulutoiminnan käynnistämistä? Näillä vinkeillä pääset alkuun!
Perustaminen
Leirikoulukeskukseksi kutsumme yhdistyksessä kaikkia niitä toimijoita, jotka ottavat vastaan leirikouluryhmiä. Leirikoulu on sellaista koulun opiskelutoimintaa, joka on sijoitettu kahden tai useamman päivän ajaksi koulun ulkopuolelle luokan etukäteen päättämään kohteeseen. Leirikoululla on yhteisesti sovittu ohjelma, joka on aina opetussuunnitelmaan sidottu. Ohjelmaan sisältyy tiedollisia, taidollisia ja sosiaalisia tavoitteita. Leirikoulussa on usein mukana myös oppilaiden vanhempia avustajina.
Leirikoulutoimijalta edellytetään aina majoitusmahdollisuutta. Kohteessa tulisi olla majoitustilaa vähintään yhdelle luokalle, eli noin 25-30 hengelle. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että tytöille ja pojille tulee olla omat majoitustilat, samoin pienemmät tilat opettajalle ja mukana oleville vanhemmille. Leirikouluryhmän ruokailut tulisi järjestää kohteessa, samoin riittävä oleskelutila vapaa-ajan viettoa varten.
Toimijalla on oltava aina valmius kertoa opettajalle erilaisista ohjelmista. Ohjelmat voivat olla kohteen itsensä tuottamia tai yhteistyökumppaneilta tilattuja. Opettaja saattaa tarvita myös paikallista opastusta. Kohteen turvallisuudesta opettaja pyytää usein turvallisuussuunnitelman.
Leirikoulun järjestäjälle -välilehdeltä löytyy tärkeää lisätietoa toiminnan suunnittelun tueksi.
Toiminta
Leirikoulukohteet jaetaan kolmeen eri kategoriaan:
- Leirikoulukohteessa on majoituksesta ja ruokailusta huolehtivaa henkilökuntaa ja lisäksi vähintään yksi henkilö, joka vastaa kaikesta ohjelmasta.
- Leirikoulukohteessa on majoitus- ja ruokailupalvelusta vastaavat henkilöt, mutta ei ohjaajaa. Kohteella on kuitenkin valmius antaa opettajalle asiantuntija-apua paikallisissa asioissa. Näitä ovat esimerkiksi sopivien opintokäyntien ja ohjelmien suunnittelu.
- Leirikoulukohteessa on vain sopivat tilat, mutta ei lainkaan henkilökuntaa. Luokka suunnittelee itse ruokailut ja opettajan johdolla ohjelman. Toiminnan kannalta on toivottavaa, että kohteessa on myös kaikissa näissä tarvittava määrä erilaisia opetus- ja vapaa-ajanviettovälineitä.
Lisäksi suosittelemme vahvasti, että kaikki toimijat ottavat mahdollisimman vahvasti mukaan kestävän kehityksen näkökulman. Monet yhdistyksemme jäsenkohteet toimivat myös luontokouluina, eli ottavat vastaan päiväkäynnillä olevia oppilasryhmiä.
Onnistuneen leirikouluohjelman elementtejä
- Ohjelma on selkeä ja sillä on tavoite
- Ohjelma on suunniteltu yhdessä ryhmän ja opettajan kanssa
- Ohjelmassa on huomioitu ryhmän tarpeet
- Ohjelma sisältää elämyksellisiä ja toiminnallisia osuuksia
- Ohjelma on turvallinen, kiireetön ja tarjoaa oppimiselle otollisen ympäristön
- Ohjelma on eheä kokonaisuus
Kestävän kehityksen integrointi leirikoulutoimintaan
Kestävä kehitys leirikoulutoiminnassa näkyy monin eri tavoin: ympäristövastuullisuutena, sosiaalisena vastuullisuutena sekä taloudellisena kestävyytenä.
1. Ympäristöystävälliset käytännöt
- Jätteen vähentäminen ja kierrätys: Leirikoulussa voidaan panostaa jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen sekä minimoida jätteen syntymistä.
- Energiansäästö: Energiatehokkaiden laitteiden ja valaistuksen käyttö sekä energian säästöön kannustaminen voivat olla osa leirikoulun käytäntöjä.
- Kestävät hankinnat: Leirikoulussa voidaan suosia ympäristöystävällisiä tuotteita ja materiaaleja, kuten uudelleenkäytettäviä astioita ja paikallisia, luomuruokia.
2. Ympäristökasvatus
- Luonto- ja ympäristöaiheiset oppitunnit: Leirikoulun ohjelmaan voidaan sisällyttää oppitunteja ja aktiviteetteja, jotka käsittelevät luonnon monimuotoisuutta, ekosysteemejä ja ympäristön suojelua.
- Käytännön ympäristötoimet: Oppilaat voivat osallistua erilaisiin ympäristönhoitotoimiin, kuten puiden istuttamiseen, roskien keräämiseen ja luonnonsuojeluprojekteihin.
3. Sosiaalinen kestävyys
- Yhteisöllisyys ja osallisuus: Leirikoulutoiminta voi edistää yhteisöllisyyttä ja sosiaalista osallisuutta esimerkiksi ryhmätoimintojen, yhteistyöharjoitusten ja yhteisvastuullisten tehtävien kautta.
- Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus: Leirikoulu voi pyrkiä tarjoamaan kaikille oppilaille tasavertaiset mahdollisuudet osallistua toimintaan riippumatta heidän taustastaan tai taloudellisesta tilanteestaan.
4. Taloudellinen kestävyys
- Resurssien tehokas käyttö: Leirikoulutoiminnassa voidaan kiinnittää huomiota resurssien tehokkaaseen käyttöön, jotta toiminta on taloudellisesti kestävää ja edullista.
- Paikallisen talouden tukeminen: Hankkimalla tuotteita ja palveluja paikallisilta toimijoilta leirikoulu voi tukea paikallista taloutta ja pienentää hiilijalanjälkeään.
Kestävän kehityksen periaatteiden integrointi
- Tietoisuuden lisääminen: Leirikoulu voi tarjota oppilaille tietoa kestävän kehityksen periaatteista ja kannustaa heitä toimimaan vastuullisesti niin leirikoulun aikana kuin sen jälkeenkin.
- Kestävät matkustustavat: Mahdollisuuksien mukaan voidaan suosia julkista liikennettä, kimppakyytejä tai muita ympäristöystävällisiä kulkumuotoja matkustettaessa leirikouluun ja sieltä pois.
Näillä keinolla leirikoulutoiminta voi tukea kestävän kehityksen tavoitteita ja auttaa lapsia ja nuoria ymmärtämään ja omaksumaan kestäviä toimintatapoja.
Verkostoituminen
Liittymällä Suomen leirikouluyhdistykseen, on kohteenne mukana leirikoulukeskusten verkostossa. Yhdistys palvelee jäseniään järjestämällä koulutusta ja huolehtimalla kohteiden markkinoinnista.
Lisäksi kohde voi kriteerit täyttäessään liittyä Luonto- ja ympäristökoulujenverkostoon. LYKE-verkostoon voi hyvin liittyä myös leirikoulutoimijat, jotka toteuttavat toiminnassaan ympäristökasvatusta.
Lisätietoja: www.luontokoulut.fi
Kysymyksiä leirikoulukeskuksen perustamisesta?
Ota meihin yhteyttä: sly@suokki.fi